Laukaa

Sivistys­palveluiden talousarvioraami on esitelty

Selaimen suomenkielinen äänilukija

Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle sivistyspalveluiden vuoden 2027 toimintakateraamiksi -56 267 700 euroa.

Sivistyslautakunta on tehnyt päätösehdotuksen sivistyspalveluiden vuoden 2027 talousarvioraamista. Lautakunta esittää toimintakatteeksi -56 267 700 euroa.

Talousarvioraami on laadittu huomioiden yleinen talouskehitys sekä tarvittavat toiminnalliset muutokset. Lautakunta korostaa, että raamin toteutuminen edellyttää aiemmin päätettyjen sopeutustoimien täysimääräistä toteuttamista.

Talousarviovalmistelussa on huomioitu myös mahdollinen kunnallisveron korotus 10,7 prosenttiin vuodesta 2028 alkaen. Veronkorotuksen välttäminen tai sen määrän pienentäminen on mahdollista, mikäli esimerkiksi Laukaan Vesihuolto Oy:n kanssa sovittu putkikaupan hinnan korjaus ja koulujen käyttöiän suunnittelu pidemmäksi toteutuvat suunnitellusti.

Vuoden 2027 talousarviossa on otettava huomioon palvelualueen muutokset, kuten oppilasmäärän väheneminen ja varhaiskasvatuksen kustannusmuutokset.

Avainsanat
Laukaa hallinto talous koulutus päätöksenteko